Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Heips! Pöllähdit blogiin, jota pitää kahden (5/05 ja 12/06) pojan työssäkäyvä äiti Pirkanmaalta. Lähinnä makeista leivonnaisista ja kakkujen koristelusta olen innostunut, joten niitä täältä löytyy. Voihan tänne silloin tällöin muutama suolainenkin tekele eksyä. Päivitykset on valitettavasti ajan puutteen vuoksi harventuneet, mutta aina kun jotain innostun leipomaan, yritän laittaa tekeleeni hetimmiten näytille. Olisi mukavaa, jos jättäisit jotain kommenttia täällä vieraillessasi:o) Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuviani ilman lupaa!

04.08.2009 - 15:29

Tarhantädeille vein (ennen kesälomia) pätkiskakkua kahveepöytään. Tein kakun isoon sydänvuokaan, joten tein taikinan kaksinkertaisena. Kaikki taikina ei kuitenkaan ihan mahtunut tuohon vuokaan, siispä sain myös itselleni maistiaisiksi pikkuisen kakunSilmänisku . Täytyy kyllä sanoa, että aivan sika hyvää oli:o) Tässä kuvaa tätien kakusta:

Ohjeessa (joka alunperin Myllyn paras-sivuilta) oli tehty myös kuorrutus suklaasta ja rasvasta, mutta minä laitoin vain sulasta suklaasta raitoja ja sydän rakeita. Tässä ohje kuten minä sen tein:

Pätkiskakku

4dl     Vehnäjauhoja

3dl     sokeria

1tl     vaniljasokeria

2tl     leivinjauhetta

3rkl    kaakaojauhetta

150g  margariinia

2dl     kermaviiliä

6       patukkaa pätkistä

3       munaa

Sekoita kakkutaikinan kuivat aineet keskenään. Lisää paloitellut pätkikset sulaneen rasvan joukkoon ja sekoita. Lisää rasvan sekaan kermaviili ja munat. Lisää vielä kuivat aineet. Sekoita seos huolella, taikinaa ei kuitenkaan tarvitse vatkata koneella. Laita taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paista n.45 min. 175-asteessa. Kumoa kakku heti kuumana varovasti pois vuoasta ja anna jäähtyä.

 

Noora kirjoitti 05.08.2009 - 17:03
Nam! Kaverin äiti aina tekee tätä ja on kyllä ihanaa<3
namnami kirjoitti 06.08.2009 - 08:26
Onpas herkullisen näköinen! :) Olen monesti haaveillutkin pätkiskakun tekemisestä kahvikakkumuodossa, mutta jotenkin se on aina jäänyt..
Nätisti olet kyllä koristellut!
Äippä-78 kirjoitti 07.08.2009 - 10:56
Tää oli kyllä tosi hyvää, semmosta mukavan kosteeta ja mehevää :o)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivupohja alunperin täältä:

Itse olen sitten "hieman" muokkaillut.

 

Lisää ihania pohjia:

Photobucket

Leipojan aarreaitat:
Kävijät 21.2.08 alkaen:

Ilmainen www-laskuri
Mitäs se aikarauta näyttää?